202

Koko kansan juhla — The Great Joy for All the People

Juhlat kokoavat ihmisiä yhteen: syntymäpäivät, häät, koulun päättäjäiset ja monet muut iloiset tapahtumat yhdistävät. Eri kulttuureissa ja kansoilla on omat juhlan aiheet.

Betlehemin yölliselle kedolle ilmestyi enkeli, joka kertoi paimenille Kristuksen, Vapahtajan syntymästä. Enkeli ilmoitti

”suuren ilon koko kansalle” (Luuk. 2:10).

Joulu on tarkoitettu jokaisen iloksi ja koko kansan juhlaksi. Joulun sanoma on Jeesus. Joulu kertoo meille maailman vapahtajasta ja pelastajasta. Jeesus tuli ja täytti Isän Jumalan tahdon kuolemalla syntiemme puolesta ja antamalla meille ikuisen elämän lahjan. Jouluna kiitämme Jumalan valmiista lahjasta, pelastuksesta.

”Jouluyö, juhlayö! Päättynyt kaik on työ”. On aika ihmeellistä, että joku työ tässä maailmassa on tehty loppuun asti. Vielä erikoisempaa on se, että joku on tehnyt työn valmiiksi muiden puolesta ja muita varten. Jeesus, joulun lapsi, on kuitenkin niin tehnyt.

Joulu on perheiden yhdistymisen aikaa. Se on hyvää ruokaa, joululauluja, tunteita ja tuoksuja. Kristillisessä perinteessä joululahjojen antaminen juontaa juurensa idän tietäjien tuliaisista vastasyntyneelle Jeesus-lapselle. Lahjojen antaminen ja vastaanottaminen on paitsi juhlaperinne myös tärkeä yhteenkuuluvuuden ja arvostuksen merkki. Henkilökohtainen huomioinen tuntuu hyvältä vastaanottajassa.

Kun Jeesus syntyi tähän maailmaan ihmisten vapahtajaksi, taivaan Isällä oli ajatuksena antaa sellainen lahja, joka paitsi kestää ikuisesti myös tuo vastaanottajalle iloa ja rauhaa.

Jumala on ennen kaikkea rauhan Jumala ja hänen tahtonsa on tuoda iankaikkinen ilo ja rauha ihmisen levottomaan sydämeen. Tätä iloa ja rauhaa maailma ja kaikki kansat tarvitsevat.

Siunattua Joulun aikaa sekä Uutta Vuotta!

Timo-pastori

Ladata Emmaus Joulukuu 2022 Tammikuu 2023 Ystäväkirje:

Emmaus joulukuu 2022 tammikuu 2023 Ystäväkirje