Uskon asialla – In the Matter of Faith

 

Tutussa hengellisessä laulussa, jota Emmauksessakin on kuultu, lauletaan: “On vaikeata rakastaa, vaan oppivani soisin.” Jos rakastaminen ei ole aina helppoa ja yksinkertaista, uskominen voi olla myös välillä vaikeaa. Uskoa on hankala mitata, ja hyvä niin. Sen sijaan uskon kohdetta voi arvioida. Kristillinen usko suuntautuu kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Uskon mysteeri on siinä, että Jumala lahjoittaa ihmiselle uskon, sitä ei voi itse ansaita. Se otetaan vain vastaan.

Uskossa voi kuitenkin kasvaa. Se on Raamatun mukaista. Kaikessa kasvamisessa tarvitaan jotain, mikä saa aikaan kasvun sekä suotuisaa kasvuympäristöä. Usko ei synny ja kasva tyhjiössä, vaan se saa voimansa Jumalan sanan kuulemisesta ja rukouksesta. ”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.” (Rm. 10:17). Seurakunta on uskon yhteisö, jossa sana, rukous ja ehtoollinen ravitsevat uskon elämää. Tarvitaan yhteistä uskoa ja toinen toisensa tukemista. Silloin kun oma usko ei oikein tunnu riittävän, toisen usko voi rohkaista.

Miksi uskominen on sitten toisinaan vaikeaa? Siihen löytyy varmasti monia syitä. Usko on luottamista, ja joillain ihmisillä on vaikeita kokemuksia luottamuksen pettämisestä ja sen murenemisesta. Lapsi, joka ei ole saanut vanhemmiltaan tarvittavaa rakkautta ja hyväksyntää, voi kokea aikuisena Taivaalliseen Isään luottamisen vaikeana. Elämän kokemuksilla on väliä, mutta Jumalalla on keinot ja tavat kääntää mahdottoman tuntuisia tilanteita voitoksi ja ihmisen kasvuksi.

Niin sanotusti suurillakin uskon esikuvilla Raamatussa on ollut vaikeita hetkiä uskoa: profeetta Elia koki synkän ja masentavan vaiheen, Jobin kärsimyksistä puhumattakaan tai Pietarista, joka kielsi Jeesuksen kolmeen kertaan. Uskon kasvuun kuuluu koettelemukset ja kiusaukset, joiden läpikäyminen vahvistaa uskoa Kristukseen. Uudet mahdollisuudet armahdettuna syntisenä ovat osa kristittynä kasvua. Apostoli Paavalin sanoin: “Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko.” (Gal 5:6).

Tervetuloa Emmaukseen vahvistumaan yhteisestä uskosta!

Timo-pastori

Helmikuu Maaliskuu

Feb-March 2025 Newsletter – Ystäväkirje Web version