Kirkkautta kohti – Towards Glory
Syksyn tulo tuo mukanaan väriloistoa. Puiden vihreät lehdet muuttuvat keltaiseksi, oranssiksi ja punaiseksi. Värisävyjä on paljon. Luonnossa sopeudutaan talven varalle. Syksyinen sää tuo mukanaan myös pimeät illat ja lyhyemmät päivät.
Auringon valo on välttämätöntä niin kasveille, eläimille kuin ihmisille. Luomiskertomuksen alussa kerrotaan, kuinka ensimmäiseksi Jumala loi valon:
”Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman hallitsemaan päivää ja pienemmän hallitsemaan yötä, sekä tähdet. Hän asetti ne taivaankanteen loistamaan maan päälle, hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeydestä.” (1. Moos. 1:16-18)
Mielenkiintoisesti Raamatun viimeisessä kirjassa kerrotaan myös valosta. Ilmestyskirjan Johannes kuvaa uuden taivaan kodin iankaikkista valoa näin:
”Kaupunki ei myöskään tarvitse valokseen aurinkoa eikä kuuta, sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppuna on Karitsa. Kansat kulkevat sen valossa, ja maailman kuninkaat tuovat sinne mahtinsa kaiken loiston.” (Ilm. 21:23-24)
Luonnossa valolla ja pimeällä, päivällä ja yöllä on oma tärkeä tehtävänsä vuorokausien vaihtelussa. Hengellisesti ilmaistuna ihminen tarvitsee myös valoa, eli Kristusta. Jeesus sanoo:
”Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.” (Joh. 12:46)
Vaikka syksyn illat pimenevät, Jumala on luvannut valaista elämän polkuamme. Hän on kanssamme kaikessa, niin hyvinä kuin vaikeinakin hetkinä:
”Jumala, joka sanoi: ‘Tulkoon pimeyteen valo,’ valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.” (2. Kor. 4:6)
Siunauksin,
Timo-pastori
Klikkaa alla olevaa linkkiä nähdäksesi ja ladataksesi marraskuun 2024 uutiskirjeen.